Blogı? Vuonna 2021?

– Aloitan blogin.
– Ei niitä enää kukaan lue.
– Aloitan vlogin?
– Tuolla pärställä?
– Aloitan grogin.

Tämä Viivin ja Wagnerin keskustelu on pyörinyt mielessäni, kun olen kyhännyt näitä sivuja. Koko internet tuntuu ajat sitten siirtyneen Instaan ja Twitteriin, Facebookista puhumattakaan, eikä vanhoja kunnon yksityisiä, henkilökohtaisia nettisivuja kaipaa enää kukaan. Mutta tässä sitä ollaan. Aloitan blogin!

Kuva: Florian Krumm

Miksi ihmeessä?

Kirjailija John Scalzi ja monet muutkin ovat liputtaneet – Twitterissä, ironista kyllä – sen puolesta, että ihmisellä olisi edelleen hyvä olla ikioma nurkka internetissä. Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, nykyiset somejättiläiset voivat jonain päivänä kadota maailmasta, ja niiden mukana katoaisi silloin kaikki sinne suoltamamme sisältö. Jonkun mielestä se voi olla hyväkin asia, mutta kyllä minä jäisin kaipaamaan traagisen aliarvostettuja puujalkavitsejäni.

Toki tämänkin blogin palvelin nököttää newyorkilaisen yrityksen konesalissa eikä minun vaatehuoneessani, mutta johonkin täytyy vetää raja. Minä olen kirjoittaja enkä sysadmin.

Niin mutta siis miksi?

Somessa on hyvä heitellä nopeita irtoajatelmia, mutta joskus niitä tekee mieli syventää ja laajentaa. Pysähtyä kunnolla miettimään jotain, puntaroida sitä eri puolilta, tehdä laajemmin selkoa.

En ole esseisti mutta voin vilkaista . . .

Siksi toisekseen blogi on hyvä keino dokumentoida luomisprosessia ja, jos nyt tohdin tässä vaiheessa jo sellaista sanaa käyttää, kirjailijaelämää. Blogit syntyivät päiväkirjoina; taustalla on sana “log”, ‘loki’. (Ei se veijarijumala vaan niin kuin lokikirja.) En tiedä, kiinnostaako ketään muuta sillä tavoin tuijottaa minun napaani, mutta omasta sanomisen halustanipa tässä kirjailutouhussa on muutenkin kyse.

Bloggasin aika aktiivisesti joskus muinaisuudessa, ehkä 2000–2003, ja aina silloin tällöin olen haikaillut paluuta tähän harrastukseen. Kirjan julkaisu ja tämän sivuston pystytys olivat hyvä ponnin sille. Siispä toimeen! Ja tuumiin!