Kıelıstã

Maailmassani ja tarinoissani puhutaan useita kieliä. Länsituulen maiden ja koko Teuralan pääkieli on teura. Maassa asuu kuitenkin myös paljon ihmisiä, joiden juuret ovat Keisarikunnan puolella ja jotka yhä puhuvat sen kieltä, worgamia. He ovat tavallisimmin kauppiaita tai aatelisia, mutta onpa joku talonpoikakin muuttanut näille maille, varsinkin Etelätuulen Markkiin. Näiden lisäksi Lohikäärmeen papit osaavat ainakin fraasien tasolla vanhaa semonderin kieltä tai, kuten rahvas sitä kutsuu, muinaiskieltä.

Kunnian kantaja on tietenkin kirjoitettu suomeksi, riippumatta siitä, mitä kieltä hahmot kulloinkin puhuvat. Milloin on ollut tarpeen käyttää Keisarikunnan kieltä muutama sana sellaisenaan, olen korvannut sen saksalla, joka kulttuurillisesti sopii hyvin sitä larppaamaan. Muinaiskieltä kirjassa on parin lauseen verran; sitä en ole korvannut latinalla, joka olisi ollut liiankin ilmeinen vastine ja luonut väärää yhtäläisyyden tunnetta Lohikäärmeen uskon ja katolisen kristinuskon välillä, vaan kehittänyt kielen kokonaan itse.

Harva Teuralassa osaa kirjoittaa mitään kieltä. Sitä pidetään erityistaitona, käsityöläisammattina siinä kuin vaikka suutarin työtä, ja muut saavat pysyä lestissään. Kirjoitustyön ammattilaisia ovat papit ja kirjurit, joiden puoleen toiset voivat tarvittaessa kääntyä.

Useampi osaa kyllä lukea, etenkin kauppiaat ja aateliset, joiden on hyvä saada sopimuksista ja kauppakirjoista omakohtaisesti selvää. Sen sijaan vaikkapa sotilaiden tai maatyöläisten elämässä lukutaidolla ei ole mitään väliä.

Olen kirjoittajana – ja ihmisenä yleensäkin – hyvin kieliorientoitunut. Nautin kielen tasoista, vivahteista ja rekistereistä. Siksi halusin tarinaani useita kieliä, joita hahmot puhuvat ja ymmärtävät vaihtelevasti. Joku voi pyytää kaveria kääntämään, toinen ymmärtää kyllä mutta puhuu itse vahvasti murtaen. Äidinkieltäänkin ihmiset puhuvat eri tavoin, toinen kultivoidusti, toinen karkeasti. Niin kuin tosielämässäkin.